Arkisto Maaliskuu, 2008 kuukaudelle

Maa 27 2008

Kälviällä osallistujaennätys

Erkko julkaisi kategoriaan Tapahtumat, Toiminta

Keskiviikkona 26.3. Kälviän kerhotilan ovesta tuli uusia kerholaisia tulvimalla. Olimme Aimon kanssa jo lähes hätää kärsimässä, mutta Miika ja Mikko tulivat onneksi auttamaan ohjaamisessa ja Esakin ehätti avuksi vähän myöhemmin. Esa tuli lennokkisarjojen kanssa, niin että kaikki uudet tulijat saivat oman rakennusalustapaikan ja pääsivät aloittamaan rakennusprojektin.

Esa laski paikalla olevan 24 junioria, mutta tulos taitaa olla epävarma, joku saattoi tulla lasketuksi kahteen kertaan ja joku jäädä pois laskuista. Onnellisesti muutamilla vanhemmilla oli aikaa jäädä apuohjaajiksi niin että ohjausta riitti kaikille. Uusia Hyttysiä ja Mäkäriä aloitettiin 10 kpl jo edellisellä viikolla aloitettujen kymmenen projektin lisäksi.

Parin viikon ajan eteenpäin Kälviän kerholla on siis reippaasti rakennusmeininkiä ja Aimo joutuikin jo kauppareissulle ostamaan lisää tarvikkeita. Kiitokset kaikille kerhonohjaukseen osallistuneille, tulkaahan mukaan ensi viikollakin.

Lauantaiaamun 5.4. lisäksi pyritään järjestämään lennätysvuoro lauantaiaamulle 19.4., jolloin kaikki pääsevät kokeilemaan valmistuneita lennokkejaan. Vanhemmat ovat tervetulleita mukaan lennättämään – kumimoottorin vedonvetäjiä ja pikku vaurioiden korjausapua tarvitaan aina lennätystoiminnassa! Lennätysaamu kestää klo 9-11 ja silloin on mahdollista myös rakennella ja tehdä korjauksia kerhotilassa.

Ei kommentteja

Maa 26 2008

Sisälennätysvuoro 5.4.

Roy julkaisi kategoriaan Sisävuorot, Tapahtumat, Toiminta

Kälviän vapaa-ajantalolla on liikuntasali varattu lennätystä varten lauantaina 5.4. klo: 9.00-11.00

Kuvia tapahtumasta

Ei kommentteja

Maa 08 2008

Elban talvipäivä 16.3.

admin julkaisi kategoriaan Tapahtumat, Toiminta

Kokkolanseudun RC-lentäjät ry. on mukana esittelemässä toimintaansa, Villa Elbassa järjestettävällä yhdistysten talvipäivällä 16.3.

Kuvia tapahtumasta

Yksi kommentti

Maa 08 2008

Vattaja 30.3.

admin julkaisi kategoriaan Matkat, Tapahtumat, Toiminta

Menemme tutustumaan puolustusvoimien lennokkijaoston toimintaan Vattajalle sunnuntaina 30.3. klo 13-16. Mukaan lähtijät, tulkaa käymään kerholla edellisellä viikolla, jotta saadaan sovittua yksityiskohdat. Jollet pääse kerhoiltaan, mutta haluat mukaan, lähetä sähköpostia pj:lle.

(jatkoa) .. Kokoonnumme Vattajan leirialueen puomin eteen klo 13.00. Tällä kertaa ei nähdä ammuntoja, vaan leirialueella lienee hiljaista ja ohjelmassa on lähinnä testilentoja. Vaatetus kannattaa valita kelin mukaan, harjulla saattaa tuulessa olla TODELLA kylmä!

(Korjaus!) .. Saamme ilmeisesti Sotilaskodilla sittenkin kahvit klo 15-16 maissa!

Kuvia vierailusta

Ei kommentteja

Maa 05 2008

Kerhoillat

admin julkaisi kategoriaan Toiminta

  • Kokkolassa kokoonnumme tiistaisin klo. 18.00-20.00 Hansan nuorisotalon kellarissa (Torikatu 13).
  • Kälviällä kokoonnumme keskiviikkoisin klo. 17.30-20.00 Kälviän vapaa-ajantalolla.

Ei kommentteja

inSkaala WebinSkaala Web